Pyhä Josemaria opetti, että meillä tulee olla syvä teologinen ymmärrys mutta lapsen usko. Hänen sanansa, joita tukevat hänen elämänsä esimerkki, synnyttivät minussa halun kertoa ilosanomasta aina maailmaan ääriin asti.

 Mutta… miten se onnistuisi? Miten kertoa uskon kauneudesta ja totuudesta suurelle yleisölle, poistumatta kuitenkaan perheeni luota? Kahdeksan lastani tarvitsevat äitiään.

Ratkaisu hahmottui vähitellen. Lapsieni ollessa vielä pieniä, heidän päiväuniensa aikana, kirjoitin ensimmäisen kirjani: I Speak to My Children about God (suom. Puhun lapsilleni Jumalasta). Myöhemmin julkaisin muita teoksia, varttuvan lapsikatraan arkirytmissä luovien.

Kirjoittaminen on nimittäin joustavaa työtä. Tiukka kirjoitusrutiini ei ole tarpeen. Voin osallistua koulun järjestämiin aktiviteetteihin, voin kutsua ystäviä ja sukulaisia kylään, voin olla kotona silloin kun minua tarvitaan – kirjailijan ura ei poissulje kaikkea tätä. Et tarvitse myöskään toimistoa. Kirjan viimestelyvaiheessa auttaa tavallinen tietokone, muuta ei itse asiassa tarvita. Pidän muistikirjaa mukanani ja riipustan sinne ajatuksia ollessani junassa, odottaessani lääkärin vastaanottohuoneessa, ja niin edelleen. Vetäydyn sitten kirjaston rauhaan käymään tekstiäni läpi, kun lapseni ovat koulussa tai töissä.

Nykyään kirjoitan lastenromaaneja, joissa mysteeri ja jännitys linkittyvät kristillisen elämän haasteisiin. Päähenkilöt rukoilevat, käyvän messussa sunnuntaisin, pyrkivät toteuttamaan hyveitä ja luovimaan rakentavasti nykyteknologian kuten TV:n ja Internetin maailmassa.

Samalla romaanien on oltava mahdollisimman kiinnostavia. Kuka niitä muuten jaksaisi lukea? Tämä yhdistelmä kantaa pitkälle.

Joskus kirjoittaminen on tosin haastavaa. Ei ole aina helppoa lähettää ylimaallisia viestejä hauskan tarinan muodossa. Pyhä Josemaría piti kristinopin opettamista "tärkeänä intohimona". Tämä toimii valona ja moottorina ja jännistysromaanin sivut esittää uskon viestiä luontevalla ja puoleensavetävällä tavalla.